Lahjaideoita hiihdon harrastajalle

Lahjaideoita hiihdon harrastajalle

Jos lähipiiristä löytyy ihmisiä, jotka viettäisivät mieluiten kaiken aikansa hiihtoladuilla, saattaa erilaisina juhla- tai merkkipäivinä kaikkein mieluisin tapa muistaa heitä liittyä tavalla tai toisella hiihtämiseen. Hiihtoa harrastavalle lahjan keksiminen ei aina ole helppoa, sillä monet hiihtoon liittyvät tarvikkeet ovat melko hintavia. Suksien, monojen tai sauvojen ostaminen hiihdon harrastajalle voi muutenkin olla riskialtis hankinta, sillä usein lajia harrastavilla on tietyt vaatimukset ja kriteerit harrastusvälineiden suhteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hiihdon ystäville voisi keksiä muuta harrastukseen liittyvää esimerkiksi syntymäpäivänä tai jouluna, oli kyseessä sitten ajatukset hiihtämiseen vievä kaunis talviaiheinen joulupaita tai helposti hiihtoladulle mukana kuljetettava termospullo.

Seuraavaksi käydään läpi muutamia varteenotettavia ideoita, joiden joukosta voi hyvinkin löytyä mieluisia lahjoja hiihtoa harrastavalle läheiselle.

Hiihtolasit ovat käytännöllinen valinta

Käytännöllistä lahjaa etsivälle hiihtolasit ovat erinomainen vaihtoehto. Mikäli lahjansaajan tietää hiihtävän säässä kuin säässä, voivat hiihtolasit tarjota hiihtoladulle hieman helpotusta lumituiskussa tai erityisen häikäisevissä olosuhteissa. Hiihtolaseja on olemassa hyvin erityyppisiä aina eri väreistä, tyyleistä ja kokovaihtoehdoista lähtien. Myös hintaluokkia on useita, mutta hiihtolaseja hankittaessa on järkevää panostaa laatuun, jotta lasit kestäisivät käytössä mahdollisimman pitkään.



Joulupaita ilahduttaa

Hauska ja persoonallinen joulupaita on ollut meillä Suomessa jo useamman vuoden varsinainen hittituote. Joulupaitoihin voi pukeutua jo hyvissä ajoin ennen joulua ja sitä voi pitää yllä hyvin joulun jälkeenkin. Kun joulutunnelma alkaa hiipua, voi paidan pakata siististi kaappiin odottamaan seuraavaa joulua. Usein joulupaidat kestävät käytössä vuosien tai jopa vuosikymmenten ajan, ja niihin alkaa vuosien saatossa kiteytyä monenlaisia mukavia muistoja.

Siinä missä jotkut pyrkivät tarkoituksella löytämään ylleen mahdollisimman ruman paidan huumorimielessä, löytyy markkinoilta vastaavasti myös todella kauniita joulupaitoja. Hiihtoa harrastavalle kauniilla talvisella maisemalla varustettu joulupaita voi hyvinkin olla mieleinen lahja, ja mikäli paidasta löytyy pienikin viittaus hiihtoon — sitä parempi!

Lämmin kerrasto pitää hiihtäjän kuivana

Jokainen joskus hiihtänyt tietää, ettei murtomaahiihto ole mikään kevyt harrastus. Laduilla sivakoidessa hiki nousee nopeasti pintaan kovallakin pakkasella, jolloin oikeanlaisen vaatetuksen tärkeys korostuu. On ehdottoman tärkeää pukeutua hiihtoreissulle siten, että vartalo pysyy lämpimänä mutta että siitä pääsee kosteus haihtumaan.

Kerrospukeutuminen on ulkona paljon liikkuvalle aina järkevä ratkaisu, ja vieläkin fiksumpaa on kiinnittää huomiota oikeanlaisiin materiaaleihin. Hiihtoa harrastavalle mitä mieluisin lahja on epäilemättä laadukas lämpökerrasto, jota voi käyttää hiihtoladuilla koko kauden ajan. Monet valitsevat tähän tarkoitukseen merinovillaisen lämpökerraston, mutta markkinoilla on myös paljon laadukkaita teknisiä kerrastoja. Tässä on lahja, josta on hiihtäjälle iloa varmasti pitkäksi aikaa.

Hiihtovarusteet kuntoon

Yksi varteenotettava lahja hiihtoa aktiivisesti harrastavalle on hiihtovälineiden huoltoon liittyvä lahja, joka kertoo siitä, että lahjanantaja on aidosti pohtinut hiihtävän läheisensä tarpeita. Suksia on syytä huoltaa säännöllisin väliajoin, ja mikäli hiihtoa tulee harrastettua aktiivisemmin, voi hiihtokauden aikana välineitään joutua huoltamaan useampiakin kertoja. Jos lahjansaaja huoltaa mieluusti itse suksensa, kannattaa hänen huoltotarpeitaan käydä vaivihkaa vilkuilemassa mahdollisuuksien mukaan, jotta kaupasta osaa ostaa oikeanlaiset tuotteet.

Erilaisia luistovoiteita on markkinoilla olemassa nykyään niin valtava määrä, että ellei asiasta itse tiedä, kannattaa vinkkejä niiden suhteen kysellä myymälässä asiantuntevalta myyjältä. Toisena hyvänä vaihtoehtona on hankkia lahjakortti suksihuoltoon, jolloin lahjansaajallekin jää enemmän aikaa varsinaista hiihtämistä varten.

Vaihtoehtoja piisaa

Kuten yllä olevasta listasta näkee, on hiihtoa harrastavalle läheiselle soveltuvia lahjoja olemassa lähes loputtomiin. Osa niistä on käytännöllisempiä ja osa puolestaan hyvää mieltä tuottavia, mutta valitsipa lahjaksi sitten joulupaidan tai luistovoiteen, on lahjansaaja varmasti iloinen siitä, että hänen rakas harrastuksensa on otettu lahjaa valitessa huomioon.