Suomen tähtihiihtäjät kiertävät kisoja läpi talven

Suomessa on runsaasti hiihtäjiä ja menestystäkin on tullut vuosikymmenten saatossa. Kukapa ei muistaisi Juha Mietoa, joka hävisi sekunnin sadasosalla ruotsalaiselle hiihtäjälle. Myös tuoreemmat hiihtomenestystarinat ovat edelleen suomalaisten mielissä. Esimerkiksi Iivo Niskasen ja hänen sisarensa Kerttu Niskasen menestys on saanut suomalaiset juhlimaan kotikatsomoissa. Menestystä on siis tullut niin olympialaisissa kuin maailmanmestaruuskisoissakin.

Suomalaiset hiihtäjät harjoittelevat läpi vuoden ja myös kiertävät kisoja talvisin. Monesti hiihtäjät pyrkivät joko Vuokattiin tai Lappiin harjoittelemaan jo syksyllä, kun ensimmäiset ladut saadaan tehtyä. Koska hiihtäjät ajavat pitkiä matkoja vaihtelevissa olosuhteissa ja myös pimeällä, on turvallisuus tärkeää. Erityisesti auton valojen kanssa on muistettava olla tarkkana. Onneksi hiihtäjien apuna on Nordeye joka tarjoaa varusteita paljon ajavien autoihin. Nordeye eli pohjoisen pimeydessäkin näkevä silmä on hiihtäjien paras kaveri. Sivustolta Nordeye saa nimittäin niin lyhyitä kuin pitkiäkin valoja, kuten myös lisävaloja. Niistä kaikki tulevat varmasti tarpeeseen ennen pohjoiseen ajelemaan lähtöä.

Maastohiihtokausi alkaa usein Lapista

Kun puhutaan Suomen Cupista, on Vuokatti yleensä ensimmäinen kisaetappi. Vuokatin tekolumen latu on hiihtokunnossa hyvinkin marraskuussa ja usein jopa lokakuussa. Ei ole siis mikään ihme, että monet maailman huippuhiihtäjistä ovat ottaneet Vuokatin tukikohdakseen. Kun vielä muistetaan, että Vuokatissa on myös hiihtoputki, on se täydellinen paikka hiihtoa harrastavalle tai sitä ammatikseen tekevälle. Suomen huippuhiihtäjistä muun muassa Kerttu Niskanen asuu Vuokatissa.

Myös maailmancup alkaa usein Suomesta. Maastohiihdon maailmancup on FIS:n eli Kansainvälisen hiihtoliiton järjestämä kilpailu, jossa kisataan itse asiassa kuukausien ajan ja kerätään pisteitä. Maailmancupia on pidetty aina 1970-luvulta lähtien. Miesten osalta kilpailtiin ensimmäisen kerran kautena 1973–1974. Naiset kävivät ensimmäisen maailmancupin kaudella 1978–1979. Yleensä kausi starttaa marraskuun lopussa Rukalta. Rukalla on tuolloin jo runsaasti lunta, joten kovatasoisten kisojen pitäminen siellä on melkeinpä itsestään selvää. Rukan yhden viikonlopun kestävä rutistus pitää sisällään mielenkiintoisia kisoja, kun maailman huippunimet ottavat mittaa toisistaan. Myös ensimmäiset maailmancupin pisteet jaetaan tuolloin, joten peli pääsee pyörähtämään kunnolla käyntiin. Mukana kinkereissä ovat aina kaikki huippuhiihtäjät, sillä maailmancupin avauskisa on tärkeä. Toki kausi on pitkä ja monen meno paranee kauden edetessä. Ensimmäisen kisan osuutta ei kuitenkaan koskaan voi vähätellä.

Pitkä kausi päättyy maaliskuussa

Maastohiihdon maailmancupia käydään koko pitkä vuosi. Kilpailuita kertyy paljon ja mikäli maailmancupin voitosta haluaa kamppailla, on kisoissa käytävä. Monesti kilpailu on niin tiukkaa, että jokainen piste on todella tärkeä. Joskus kilpailijoiden välissä voi olla vain muutama piste, joten jokaisessa kilpailussa on käytävä. Yleensä maastohiihdon maailmancupin kisoja on joka viikonloppu. Joulun tauko on parin viikon mittainen, joten silloinkaan hiihtäjät eivät pääse hengähtämään pitkäksi aikaa. Maailmancup nimittäin jatkuu välittömästi vuoden viimeisenä päivänä vuonna 2022. Pitkä maastohiihdon maailmancup huipentuu Lahdessa Salpausselän kisoihin. Vuonna 2023 kisat pidetään maaliskuun viimeisenä viikonloppuna. Tuolloin myös saadaan tietää, kuka on voittanut maailmancupin niin naisten kuin miestenkin puolella. Voittajat saavat tietysti mainetta ja kunniaa sekä mitalit ja pokaalin. He saavat myös palkintorahoja, joten maailmancup on myös taloudellisesti tärkeä hiihtäjille.